6/05/2017

Rannalla

Kävin ulkoiluttamassa kameraa jo pari viikkoa sitten, mutta kuvia en ole ehtinyt tänne asti toimittaa kaiken häslingin takia ennen tätä päivää. Vaikka koulu on käytännössä loppunut jo aikoja sitten, työt on (onneksi) pitäneet kiireisenä. Sen ohella on ollut kaikenlaista muuta toimintaa, olen mm. järjestellyt omia lakkiasiani, oman seuran koiranäyttelyitä ja ravannut Tohinan kanssa siittolassa varsan kuvat silmissä. Pari viikkoa sitten kuvatuissa kuvissa poseeraavat Samba ja Taco. Taco saikin juuri toisen pentueensa ja siirtyi tätä myötä mun siskon omistukseen ihan virallisesti. Samban on määrä saada oma pentueensa nro 2 parin viikon päästä ja sen jälkeen munkin koira on mun ihan virallisesti. Kesä tuo tullessaan jänniä juttuja.

AIMG_9868
AIMG_0050
AIMG_9938
AIMG_9898
AIMG_0078

5/07/2017

Still alive

Pieni blogitauko kuulostaa jo vähättelyltä. Mun blogi on ollut suorastaan kuollut tässä puolen vuoden ajan. Mielenkiinnolla odotan lukeeko näitä juttuja vielä joku, vai makaako koko blogi jo mullan alla.

Oli miten oli, ajattelin kuitenkin vielä palata blogin pariin postailemaan muutaman otoksen. Tohina-mummeli nimittäin pääsi eilen tämän vuoden ensimmäiseen kokovartalosuihkuun. Kevätpesun jälkeen Tohina kiilsi niin nättinä, että oli hyvä ottaa muutamat otokset. Maisemat on vielä sen verran ankeat, kun puissakaan ei ole lehtiä, että päädyttiin tälläisiin tallin ovella näperrettyihin otoksiin. 

Tohinan kuulumisista sen verran, että hän viettelee nykyisin ihan täyspäiväistä eläkettä. Pitkiä maastolenkkejä tehdään kävellen aina silloin tällöin, mutta edetään Tohinan määräämää vauhtia. Yleensä siis ihan pelkkää kävelyä. Tohinalla ilmeisesti kulumat edennyt jo sen verran pitkälle, että ontuu ravissakin helposti. Tietysti tamma on nykyisin myös aika kankea, kun jumppailtua ei tule yhtä hyvin kuin ennen. Tohina odottelee jo kovasti kesää, jospa pääsisi vaikka jonnekkin kunnolliselle kesälaitumelle edes pariksi viikoksi. Jos hän vaan malttaa erota rakkaasta tarhakaveristaan, Kinkusta, siksi aikaa. Ne on kuin paita ja peppu, vaikka Kinkku välillä vähän Tohinaa pomottaakin.

a1
AIMG_9285
a2
AAIMG_9520
AIMG_9623
Topsin Tohina 23v. osin vielä talvikarvassa ja suikun jäljiltä märkä

11/15/2016

Pissaongelmia

Huomasin tässä syksyllä Samban alkaneen pissailla normaalia useammin. Normaalisti kun Samba pissaa korkeintaan sen yhden kerran, vaikka käytäisi pidemmälläkin lenkillä. Pissataukoja alkoi olemaan lopulta lähemmäs viisi yhdellä reissulla, joten vietiin Samba katsomaan eläinlääkäritätiä, joka otti sambalta pissa- ja verinäytteet sekä ultrasi. Samballa oli virtsassa verta ja arvot sen verran koholla, että saatiin antibiottikuuti pissatulehdukseen. Oireet ei kuitenkaan ottaneet loppuakseen, joten mentiin uudelle lääkärikäynnille. Samba ultrattiin taas, mutta tällä kertaa rakko oli täynnä. Ultrassa näkyi selkeä kappale rakon sisällä, joka kuitenkaan ei ollut kiinni seinämässä. Oma ell arveli heti virtsakiveä, mutta häneltä loppui välineet kesken, joten lähdettiin oitis Tampereelle jatkotutkimuksiin.

Tampereella otettiin taas ultra, virsanäyte suoraan rakosta ja röntgen. Kiven laatu tai alkuperä ei näistä toimenpiteistä selvinnyt, tiedettiin ainoastaan, että kyseessä oli noin 1x1 cm kokoinen ilkimys. Mietittiin sitten yhdessä Tampereen eläinlääkärin kanssa leikataanko virtsakivi heti vai kokeillaanko ensin virsakiviä liuottavaa ruokaa ja päädyttiin jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Samba on nyt syönyt erityisruokaa jonkin aikaa, ja uskaltaisin väittää, että oireet on helpottanut huomattavasti. Samba on nyt edelleen antibiooteilla kunnes pian mennään taas ultraan ja tutkitaan onko paholainen lähtenyt kutistumaan tai jopa kadonnut kokonaan. Toivotaan, että mitään leikkausta ei tosiaan tarvita ja päästään pian erikoisruuastakin eroon, koska se ei rouvaa hirveästi houkuttele. 

Ja kuvat on muutaman viikon takaa. Enää ei taidakaan mistään löytyä näin värikkäitä kuvauspaikkoja. 




10/20/2016

Syksy on lopun aikaa

"Maksa-arvojen nousu kertoo maksan vaajatoiminnasta, joka aiheuttaa nesteenkertymistä vatsaonteloon. Mintun hoitoennuste näillä oireilla ja tuloksilla on huono. Mintulle toimitettiin eutanasia tarpeettomien kärsimysten välttämiseksi."

Lepää rauhassa

Barwaxan Magnific
"Minttu"
30.3.2010-14.10.2016


Just kun sitä luulee olevansa jossain jaksamisen rajalla, elämä potkasee vielä kovempaa ja saa ihmettelemään ihmisen sietokykyä. Mandyn poismenon jälkeen sain jotain pientä lohtua siitä, että meillä on vielä Minttu. Minttu, Mandy jälkeläinen ensimmäisessä sukupolvessa, ja toisaalta myös Chili toisessa sukupolvessa. Mintussa oli paljon samaa kuin Mandyssa. Tiettyä periksiantamatonta viekkautta ja sitkeyttä, pilkettä silmänkulmassa. Se, että Mandystä jäi jokin elävä jälki tähän taloon, antoi mun elää siinä uskossa, ettei mun tarvitse päästää ihan kokonaan Mandysta irti. Kuulostaa järjettömältä, mutta kai ihmisellä on vaan tarve saada lohtua edes jostain, kun tunteet tulee niin suuriksi, että niitä on vaikea käsitellä.

Mintun maksa petti. Se söi ja laihtui, oli hauras kuin pikkulintu, mutta ei silloinkaan menettänyt temperamenttiaan, vaan eli energialla, jota sairaasta olennosta ei voisi koskaan edes kuvitella. Minttu oli koira joka sai aikaan tunteita laidasta laitaan, hyvin voimakkaita sellaisia. Minttu onnistui saamaan meidät raivon partaalle, pakotti laskemaan hiljaa kymmenestä alaspäin ja hengittämään syvään, mutta vielä paremmin se osasi aiheuttaa aivan päinvastaisia tunteita. Se osasi olla kuin ihmisen mieli, sai meidät taipumaan kaksin kerroin naurusta, ja ihmettelemään eläimen viisautta. Niin Mintun kuolemakin aiheutti suuria tunteita, suurta, lohdutonta surua.


Mintun ensimmäiset elinkuukaudet oli silkkaa taistelua elämästä ja kuolemasta giardiapaholaisen vuoksi. Muistan vieläkin kuinka äidin kanssa laitettiin lyhyin väliajoin Mintun ja Sylvin suuhun ruokatahnaa, jotta saatin ne pysymään hengissä. Sylvi ei selvinnyt, mutta Minttu olikin ehkä sitkein koira jonka olen tuntenut ja sen kohdalla elämä voitti. Jo siinä vaiheessa tiedostettiin, ettei tästä koirasta tule välttämättä kovin pitkäikäistä ja ajateltiin jo silloin, että pidetään Minttu niin kauan kuin se pysyy terveenä, niin kauan, kun se pystyy elämään kivutonta ja onnellista koiran elämää, oli aikaa sitten vuosi tai kymmenen vuotta. Lopulta sekään ei riitä, että on valmis tekemään kaikkensa, elämä ei ole kiinni rahasta, ei rakkaudesta eikä silkasta tahdonvoimasta. Lopulta on sanottava hyvästit, hyväksyttävä ettei muita vaihtoehtoja enää ole.

Mä en ehtinyt hyvästelemään Minttua. Aamulla kun lähdin ovesta, en tiennyt näkeväni Minttua viimeistä kertaa, se aamu ei poikennut mitenkään tavallisesta. Toisaalta en tiedä olisinko edes pystynyt kunniallisiin hyvästeihin näin pian Mandyn jälkeen. Mandyn hautakumpu ei ehtinyt edes laskea ennen kuin vierelle ilmestyi toinen samanlainen odottamaan omaa hautakiveään, omaa lyhtyään kynttilöineen. Mä oon aina halveksinut ihmisiä, jotka pystyy lopettamaan eläimensä ilman surua, mutta yhtäkkiä mä haluaisin olla samanlainen, edes ihan hiukan. Ainakaan tällä hetkellä ei tuntuisi tältä, aivan hiton rankalta.

10/10/2016

Kurikan erikoisnäyttely 2016

Käytiin Papun kanssa tossa lauantaina Kurikassa pojun toisissa näytelmissä. Näihinkin karkeloihin tuli ilmottauduttua viime tipassa hetken mielijohteesta, joten treeniaikaa ei lopulta jäänyt kuin viikon verran. Treenimäärään verrattuna Papu oli ihan super. Treenatessa Papu oli ollut ihan ok ja siinä viikossakin saatiin jo paljon kehitystä aikaan, mutta näyttelyissä Papu siitä huolimitta yllätti positiivisesti. Kotipihan treenit on kuitenkin ihan eri tilanne kuin oikeat erkkarit, joten en ollut edes oikein uskaltanut asettaa Papulle mitään odotuksia.

AIMG_5647

Näyttelyissäkin sain itse pinkoa Papun remmin jatkeena, ja omalta osalta jännitys oli kova ennen kehää kuten aina. Mun sisällä asuu pieni täydellisyyden tavoittelija ja osaan myös olla itselleni vähän liian ankara, joten itse aina asetan itselleni täysin turhia paineita. Onneksi mun jännitys ei näy ollenkaan ulospäin, eikä koiratkaan sitä taida vaistota kun Papukin pysyi koko ajan niin rentoja ja hyvissä fiiliksissä. Papua oli oikeastaan varsin kiva esittää kun poika kulki omalla moottorilla tasaisesti porkuttaen. Munkin jännitys aina katoaa kehässä kun koiraan keskittyminen vie kaiken energian. Papu siis lähti yksittäisarvostelujen perusteella kolmentena, tippui kerran neloseksi, mutta ravasi itsensä takaisin kolmannelle sijalle ja siihen jäikin. Edessä ja takana oli kuitenkin sen tason saksalaisia, että tuosta sijoituksesta voinut olla muuta kuin onnellinen. Hieno Papu!

AIMG_5641
Ihana kasvattaja ja hänen ihana kasvattinsa Papu! Alkoi poikaa jo hiukan loppupäivästä väsyttää.

10/07/2016

Ehkä elämä ei loppunutkaan

aIMG_5327

Mun päässä on viimeaikoina pyörinyt aika ristiriitaisia ajatuksia niin tän blogin kannalta kuin muutenkin. Tietenkin edelleen pinnalla myllää Mandyn poismeno. Kuukausi ilman Mandya on ollut raskas. Olen hukuttanut surua syksyn YO-kirjotuksiin ja vasta nyt on todella alkanut iskostua tajuntaan, että mun kaunis koirani, joka oli mun rinnalla ensimmäisestä koulupäivästä täysi-ikäisyyteen asti, on poissa, eikä tule takaisin. Suru puristaa keuhkoja ja saa jopa hengittämisen tuntumaan kaksin kerron raskaammalta. Mandy oli jo lapsena mun suurin jumala, vuosien saatossa sain kunnian ehkä olla myös hiukan Mandyn jumala.

aIMG_5144

Mandy oli jo kolmetoista vuotias, joten kuolema oli hyvin luonnollinen ja odotettavissa oleva ratkaisu. Mandy sai elää pitkän ja terveen elämän, saavuttaen asioita, joista monet pystyvät vain uneksimaan. Mandy rakasti esiintymistä yli kaiken, se imi itseensä energiaa ihmisistä ympärillä, siitä huomiosta jonka se sai osakseen. Kehässä Mandy tunsi itsensä maailman mahtavimmaksi koiraksi ja sitä se ilman muuta olikin ihan viimeiseen päiväänsä asti. Aina välillä mietin kuinka väärin se on, etten voinut tarjota Mandylle enää sitä kokemusta, josta se niin suuresti nautti. Ajan kuluessa Mandyn liikkeestä hiipui elämännälkä. Sen turkki ei enää kiltanut kuin tuhat tähteä yössä, eikä silmät loistaneet kuin sata aurinkoa. Se oli tullut vanhaksi. 
Kaikki mitä pystyin enää koiralleni tarjoamaan, oli sen rinnalla pysyminen viimeiseen asti. Mandy nukahti pää mun reittä vasten kun silitin sen tulenpunaista turkkia niin kuin miljoonat kerrat ennenkin. Silitin sitä viimeiseen hengenvetoon ja viimeiseen sydämen lyöntiin. Jos koirien taivas on olemassa, Mandy saa taas juosta kuin tuuli, kevyesti, leikkisästi, notkeasti. Kääentessäni selän korkealle hautakummulle olin paitsi palasina, myös varma, että päätös oli oikea.

AIMG_5318

Mandy oli tämänkin blogin sielu. Innostuin valokuvaamisesta alunperin Mandyn ansiosta. Se rakasti linssin edestä sipsuttelua, aina yhtä elegantti kun oli. Vaikka olen kuvannut paljon muitakin eläimiä, mutta Mandyn kanssa homma oli kaikken aidoimmillaan, niin vaikea kuin sitä onkaan selittää. Mun kuvaaminen itseasiassa hiipui Mandyn mukana, samoin teki koko blogi.

AIMG_5139

Niinpä mä mietin pitkään blogin poistamista. Hommalta puuttuu sielu. Blogi ei tunnut enää niin mun näköseltä, ahdistaa tehdä asioita puoliteholla, "vähän sinne päin". Selasin kuitenkin vanhoja postauksia ja tajusin, etten ole vielä valmis lopettamaan. Blogin pitäminen oli mulla joskus niin lähellä sydäntä, ne muistot jotka tänne on kertynyt ovat vaalimisen arvoisia, samoin kuin todennäköisesti tulee olemaan ne, joita tulevaisuudessa saatan kirjoittaa. Sen sijaan aloitan ns. puhtaalta pyödältä. Nimi koki muutoksia, samoin koko ulkoasu ja ehkä kontekstikin tulee hiukan muuttumaan. Musta tuntuu, että tää blogi on vähän hukassa ilman Mandya, mutta niin olen minäkin. Ehkä ajan kanssa parannutaan molemmat, blogi ja minä.

AIMG_4876

9/08/2016

Tähti on sammunut

Lepää rauhassa

Barwaxan Bacill FI MVA V-05
"Mandy"
15.8.2003-7.9.2016

AIMG_8090

Suunnittelin laittavani tähän jonkun pienin runon, joka kuvailis Mandya jollain tapaa, mutta lopulta luovuin ideasta. Tajusin ettei edes suurimmat runoilijat ole onnistunut keksimään sanoja, jotka riitäisivät kertomaan kuinka kaunis mandy oli, sanoja, jotka riittäisi kiittämään Mandyn maanpäälisistä vuosista. Yksinkertaisesti ei ole sanoja joilla pystyisi kuvailemaan kuinka paljon mandya rakastin ja kunnioitin ja rakastan ja kunnioitan nyt ja hamaan ikuisuuteen asti.