11/15/2016

Pissaongelmia

Huomasin tässä syksyllä Samban alkaneen pissailla normaalia useammin. Normaalisti kun Samba pissaa korkeintaan sen yhden kerran, vaikka käytäisi pidemmälläkin lenkillä. Pissataukoja alkoi olemaan lopulta lähemmäs viisi yhdellä reissulla, joten vietiin Samba katsomaan eläinlääkäritätiä, joka otti sambalta pissa- ja verinäytteet sekä ultrasi. Samballa oli virtsassa verta ja arvot sen verran koholla, että saatiin antibiottikuuti pissatulehdukseen. Oireet ei kuitenkaan ottaneet loppuakseen, joten mentiin uudelle lääkärikäynnille. Samba ultrattiin taas, mutta tällä kertaa rakko oli täynnä. Ultrassa näkyi selkeä kappale rakon sisällä, joka kuitenkaan ei ollut kiinni seinämässä. Oma ell arveli heti virtsakiveä, mutta häneltä loppui välineet kesken, joten lähdettiin oitis Tampereelle jatkotutkimuksiin.

Tampereella otettiin taas ultra, virsanäyte suoraan rakosta ja röntgen. Kiven laatu tai alkuperä ei näistä toimenpiteistä selvinnyt, tiedettiin ainoastaan, että kyseessä oli noin 1x1 cm kokoinen ilkimys. Mietittiin sitten yhdessä Tampereen eläinlääkärin kanssa leikataanko virtsakivi heti vai kokeillaanko ensin virsakiviä liuottavaa ruokaa ja päädyttiin jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Samba on nyt syönyt erityisruokaa jonkin aikaa, ja uskaltaisin väittää, että oireet on helpottanut huomattavasti. Samba on nyt edelleen antibiooteilla kunnes pian mennään taas ultraan ja tutkitaan onko paholainen lähtenyt kutistumaan tai jopa kadonnut kokonaan. Toivotaan, että mitään leikkausta ei tosiaan tarvita ja päästään pian erikoisruuastakin eroon, koska se ei rouvaa hirveästi houkuttele. 

Ja kuvat on muutaman viikon takaa. Enää ei taidakaan mistään löytyä näin värikkäitä kuvauspaikkoja. 




5 kommenttia:

  1. Voi ei! Toivottavasti Samba on jo parantunut, ettei sitä tarvitsisi leikata! Paranemisia sinne! Muuten oli tosi kivoja kuvia :)!

    VastaaPoista
  2. Ootko lopettanu kokonaa?? :((((

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, lukeeko joku tätä vielä?? :D Oon ajatellut että tästä blogista on aika ajanut ohi, mutta kai sitä voisi jotain kuvia koittaa vielä postailla :D :D

      Poista